perjantai 9. elokuuta 2013

Sodalicious art journal challenge

Kokeiluja eri tekniikoin sodalicious art journal haasteeseen. Kuvaaminen iltahämärissä ei tahtonut onnistua, sivun valmistuminen jäi niin loppumetreille että päivänvaloa ei ehdi odottelemaan.

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Paperilohikäärmeen bingoon

Viime metreillä vielä mukaan Paperilohikäärmeen bingoon rivillä turkoosi, vapaa, kimalle. Näitähän kortista löytyy :)

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Haastellista korttihaaste- aamupala

Tämän haasteen aiheena oli tehdä kortti pöydällä olevista materiaaleista. Minulla pöydällä pyöri musteita ja mistejä. Niillä värkkäilin pohjan perhoselle joka myöskin pyöri alustan kulmalla. Muuta ei sattunut olemaan lähellä kuin kukka laatikko. Niistä aineksista syntyi tämä kortti.

Haasteelista #1

Haasteellista aiheella pääväri ja tehosteväri: Minulla pinkki ja lime. Ja taas kuva on kyljellään :( enpä saa tuotakaan muuten. Kumma juttu, edelisessä postauksessa yksi kuvista tuli oikein, vaikka aivan samanlailla kuvattu.

Haasteellista haasteisiin #12 ja #2 leiskat


Viime tippaan jäi näiden postaus. Koulun aloitus viikko on meidän perheessä ollut kovin kiiruinen. Esikoinen meni ekalle ja nuorempi aloitti eskarin. Haasteellista haasteita sai muutaman viimeisteltyä tänään. Siispä tässä työt  haasteisiin 12 nappeja ja 2 kolmio. Kummastakin työstä löytyvät vaaditut asiat. Näyttää tuo bloggeri aina lataavan kuvat pystyasentoon, vaikka kuinka niitä kääntelisin ennen latausta. Mistä lienee johtuu... täytyypi selvitellä mutta mennään nyt nämä haasteet näin kun tuo dedline alkaa häämöttää :)

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Pyöräytinpäs skräppileiskan

No jaa eihän sitä ihan noin vaan pyöräytetty. Totesin että ei tuo skräppääminen ole kovin helppoa. Jotain suuntaviivoja tosin antoi haaste, johon tämän värkkäsin sopivaksi ( CSI #28). Leiskassa muistelin parinviikon takaista Hot Rod autojen näyttelyä. Oli kyllä komeita menopelejä ja pojat aivan tohkeissaan autoista. Skräppäämis harjoitukset jatkuvat....

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Blogin lämmittelyä

Hei taas, josko tästä taas saisi tännekin laitettua jotakin. Kameraankin asti on kuvia valmiista korteista ehtinyt, mutta jostain syystä en niitä ole saanut aikaiseksi blogata. Tässä kuitenkin p*askiksen ei kuviopaperia- kortti 80v. täyttävälle hevosmiehelle. Tausta tehty leimaamalla ja suihkimalla mistejä (ei tosin näy kuvassa). Numeroiden alla oleva ympyrä on käsitelty Crakle accentilla joka sekään ei näy, mutta kaikenlaista tököttiä on tähän korttiin laitettu ;) Vähän jäi tyhjän näköiseksi täytyy vielä miettiä miten muokkaisin.

tiistai 21. helmikuuta 2012

Tuunattu puikkopurkki

Tällaisen punaviinipullon kotelon tuunasin neulepuikoille ... Paskiksessa oli tuunaushaaste. Saasnähdä olenko ajoissa.

maanantai 6. helmikuuta 2012

P*askarteluhaaste One layer

Tässä vauvakortissa käytin Joanna Sheenin Vintage babies sarjan leimasinta feikkiakvarelliin. Peitin kuvan sydämen muotoisella paperilla. Ympärille suihkuttelin vaaleansinistä ja Glacier glimmer mistiä. Leimasin isoilla kukkakuviolla vaaleansinisellä musteella pohjaksi ja siihen päälle vielä perhosia ja kiehkuroita. Perhosiin laitoin diamond sitcklesiä. Sydämen ympärille leimailin kehyksen pikkuleimasimilla  (mini trellis stamp set). Koristelin vielä pearl makerireillä. Korttia skannatessa kaikki kimalle ja välke katosi :( väritkin vähän vääristyivät ja latistuivat.Harmaita länttejä ei ole. Tällä kuitenkin mennään tänään.

maanantai 30. tammikuuta 2012

Mukavia ja vähemmän mukavia uutisia



Ilonaihetta päivääni toi kun kuulin voittaneeni Krafti´n Kimmien haasteen arvonnassa. Haikein mielin tein pikaisen osanotto kortin. Näitä kortteja kun ei ole / enkä kyllä haluakaan tehdä varastoon etukäteen. Vastaavassa tilanteessa olen käyttänyt näitä Tim Holtzin leimasimia ennenkin. Tämän kortin tein  kirpeänä pakkaspäivänä yllättäen poisnukkuneen läheisille. Leimasin helmiäiskartongille johon ensin töpötin stormy sky distress inkiä ja linnun sekä talventörröttäjät leimsin versa craftilla. Heinien yläosaan laitoin kimalleliimaa ja hilettä talvisen tunnelman aikaansaamiseksi. Helmiäiskartonki on vaan niin haasteelllinen kuvattava, ei meinaa näyttää oikeanlaiselta millään.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Uusi meikkipussukka



Kraftin Kimmie haasteessa oli aiheena Sptolight. Oman neitokaiseni laitoin koristamaan vahoista farkuista ompelemaani pussukkaa. Koristeen kyhäsin vanhan rintamerkin päälle. Tällaisia askarteluja tällä kerralla.


In Krafti`n Kimmie challenge theme is spotlight. I sew a recycled make up purse (I used pair of old jeans). The flower is made with fabric, stamped with Versa Craft and colored with copics.

tiistai 24. tammikuuta 2012

Bling Bling


Kenny K haasteessa kaivattiin bling blingiä. Sitä tähän korttiin laitoin stickleseillä oikein roppakaupalla. Kesti muuten kuivua aika kauan. Stamptacular haasteessa kaipailitiin pilkkuja. Tässä kortissa pilkut löytyvät kohokuvioituna sinisestä ympyrästä.

Kenny K challenge is asked for Bling Bling. In my card there is bling in stars and grils jacket. The stickles took a lot of time to dry ! It doesn´t like the flashlight too.The theme is dots in Stamptacular callenge. My dots are embossed to blue colorcore backroundpaper.

Simon Says Stamp challenge

My entry for sketch challenge. Birthday card for a boy.

Hei taas. Alkoivat korttivarastot ehtyä. Joten kun on tarvis, niin tulee tehtyä ja sen myötä kadoksissa ollut inspraatiokin palailee. Samalla kun tarvitsin pojan synttärikortin, tein sen Simon Says Stamp haasteen luonnokseen.

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Pitkästä aikaa...


Vaikka täällä on ollut hiljaista kortteja on tullut tehdyksi, mutta en vaan ole saanut niitä tänne asti laiteltua. Nyt osallistuin kortit samoista materiaaleista rinkiin, jossa teemana oli Tim Holtz. Mukana ringissä ovat Jenni http://toivotontapuuhastelua.blogspot.com/ ja Piia  http://piiata.blogspot.com :  Piia lähetti ensin varsin runsaat materiaalit. Sain niistä aikaiseksi kaksi korttia ja tagin. Kuoressa olleet hiutaleet saivat minut tekemään jouluisen kortin.Omasta varastosta käytin kyllä enkelinkuvan. Pohjan värjäilin distresseillä ja glimmermistillä. Kalvolle leimasin hiutaleet ja tekstin, kalvon reunoille lisäsin kimalleliimaa ja irtokimalteita. Kukkasta ja hiutaleita käsittelin glimmer glaze maalilla ja crackle paint maaleilla. Avaimen reiän maalasin myös craklella ja reunoille lisäsin distressien pumice stonea. Avainkilvestä tuli mielestäni aika hauskan näköinen.
Tagin tein pitkälti samalla periaatteella kuin kortinkin. Filminauhan käsittelin myös "jäisen" näköiseksi. Nuo jäät ei ainakaan sula tässä helteessä :). Tagin nauha on omaa varastoa.
Tein vielä yhden kortin toisella taloteemalla ja muut lippulappuset asettuivat tähän mukavammin kuin jouluteemaan. Taloakin värjäilin ja rypistelin kuten myös muokkasin leimaamalla ja värjäämällä paperiakin korttiin sopivammaksi. Ruskea colorcore on omaa varastoa. Sen kuvioin tiilikuviotaskulla. Monta korttia sain näistä materiaaleista ja jäi vielä käyttökelpoista materiaaliakin

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Paperien valmistusta...

Parissakin haasteessa on aiheena itsetehty taustapaperi. Niitäpä sitten innostuin värkkäämään kolme kelvollista sain aikaiseksi. Kahta niistä käytin tässä kortissa. Tausta pienten tähtien kera on tehty distress inkeillä ja gessolla + akryylivärillä. Käytin tähti - punchinellaa sabluunana pienille tähdille. Robotti paperissa käytin robottileimasinta. Valkoiset kohdat on tehty värittömällä leimaamalla ja pohjavärin levittelyn jälkeen silitetty kohojauhe pois ja tummemmat kuviot leimattu siihen päälle tekstit embossattu kimaltavalla jauheella. Kolmannessa paperissa käytin sabluunana leikkurilla leikattua kuviota ja musteenlevittimellä levittelin vuorotellen kahta eri mustetta.


I made three different papers. Two of them I used with this card. Paper with small stars I made with Distress Ink, gesso and acrylic paint. Small stars i stencill with star -punchinella.  The robot paper I made with small robot stamp. The white robots I made with clear embossing powder (ironed it off, then clored bacroun colour) and then I stamped darker robots.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Art impressions challenge

Perfect lady at perfect age... I was asked to make a birthday card for lady who dreams about tropic and beach. This picture was perfect for the card. There was theme flowers in this weeks challenge.

Täydellinen nainen täydellisessä iässä... tämän viikon haasteeseen. Pyydettiin synttärikorttia, jossa saisi olla pyöreähkö lady joka haaveilee palmuista ja rantalomasta. Tämä kortti sopi myös Artin haasteeseen jossa aiheena oli kukkaset.

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Sukkersött



I made this " card" for sukkersött challenge. The theme was puch or punches. Used small Fiskars flover puch with flowers. I cut them and polished with nailpolish. Leaves are cut with punch too. I used Martha Steward star punch inside. Papers are from Craphic 45 and K& Company.


Tämän keiju kirja-kortin tein sukkersött haasteeseen. Aiheena oli lävistimet. Käytin kortissa monia lävistimiä: kukissa pientä Fiskarsin kukkaa ja lehtilävistintä. Sisällä Marthan tähti boordia. Kukat maalailin kynsilakalla helmiäishohtoisiksi. papreit ovat Craphic 45 Ja K& company. Kortin lahjoitin työkaverille joka pitää keijuista.

perjantai 25. helmikuuta 2011

Krafti´n kimmie challenge #66

Happy weekend! This is my entry for Krafti´n Kimmie challenge, Elaine´s sketch. I made my card with Buster stamp.

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Art Impressions Challenge #4

Here is my entry for paper piercing challenge. A fisherman has caught up his line. Anyway he has managed to get fish.

Artin haasteeseen tein tämän kalastajan, joka on sotkautunut siimaansa. Onpa hän kuitenkin onnistunut kaikesta huolimatta nappaamaan saaliin.

perjantai 18. helmikuuta 2011

Krafti´n Kimmie challenge

Happy weekend for everyone. Here is terrible freezing weather. -28¤C. So I had time stay inside  and  do some cards. I got new Krafti´n Kimmie stamps previous week. I made this card for challenge with my new Vivienne stamp. It is fabulous image.

lauantai 12. helmikuuta 2011

Palkinto arvottu

Mukavaa kun sain laittaa lipukkeita astiaan oikein roppakaupalla. Uusia lukijotakin on tullut mukavasti ja toivottavasti saan jatkossakin lukea kommenttejanne. "Arvotakoneeni" suoritti arvonnan manuaalisella menetelmällä. Voittolipukkeeksi nousi Sanna Saksijan lappu ja koska " arvontakone" oli niin tärkenä tehtävästään niin arvoimme vielä toisen pikkupalkinnon ( woj:n leimasimen ja laimakuvia) sen sai Sarska.  Ottakaapa yhteyttä ja ilmoitelkaa yhteystietojanne jasunposti@gmail.com.

perjantai 11. helmikuuta 2011

Krafti´n Kimmie -Seeing red

This time in Kraftin Kimmie challenge was theme Seeing red. I made this charm for my crafting tote. In last meeting there was so many similar black Papermania totes that I decided to embellish mine somehow. I used Annette stamp with shrink plastic. Colored with inktense and varnished with glossy accent. I also made letter J with shrink plastic, glitterglue and Glossy accent.

Krafti´n Kimmie haasteessa oli "seeing red". Punaista siis piti olla. Tein tämän koristeen askartelulaukkuuni. Vimme tapaamisessa näytti olevan useita samanlaisia kärryjä. Sain siitä idean koristaa vähän omaani. Käytin leimasinta ja kutistemuovia. Väritin kuvan inktenseillä ja lakkasin vielä värin pysymiseksi glossyllä. Kirjaimen tein myös kutistemuovista, kimalleliimasta ja glossystä.

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

P*askarteluhaasteen bingo

P*askartelu haasteessa bingottiin taas tällä viikolla. Oma rivini oli kulta, kimalle, violetti. Tein tämän Artin leimasimella leimatun rouvan eläkekortiksi. Eläkekorttia tilattin, mutta en yhtään tiedä minkä tyylisestä eläkkeelle lähtijästä on kyse. Olen tehnyt muutamia erilaisia vaihtoehtoja perinteisten kukkakorttien lisäksi. Tässä taustan violetti paperi on kohokuvioitu ja töpötelty kultaisella musteella kuvion korostamiseksi. Taustalta löytyy myös kultaa. Kullan kimalluksella myös embossasin tekstin. Se ei ollut vaan kovin hyvä idea. Teksti näyttää vähän suttuiselta. Kukissa on myös kimalletta Sticklesillä lisättynä. Ei ehkä näy kuvassa, mutta kimallusta on :).

I made this card for P*askateluhaaste challenge. The theme is bingo. I chose my line: violet, gold and glitter. I made this card with Art Impressions stamp for retirement card.

lauantai 5. helmikuuta 2011

The sweet pea fairy

I made this Sweet Pea fairy card for Sweet Pea Dream challenge: Talk to me, Sweet Pea Stampers: Glitz & glamour and Crafty cardmakers Spotligth: Water challenge. I used Prima Fairy flora paper, Spellbinders Frameabilitites die. I made a flower with organza ribbon and diamond brad. I used in backround MSE dream stap, Tim Holtz´s stamp with glitter embossing powder, bird rubon, glimmer mist colored lace and skeleton leaves. I colored the picture with H2o´s and Inktense pencils. To the wings I added glitter glue.


Tällä Sweet pean keijukaisella mennään kolmeen eri haasteeseen: Sweet Pea Dream: talk to me, Sweet pea Stampers: glitz & glamour,  Crafty cardmakers Spotlight: Water.

lauantai 29. tammikuuta 2011

Art impressions challenge

This is my card for Art Impression´s first challenge. I found it via Soili`s blog. I colored this picture before, but now i used it with this easel card. The theme was ribbon. I have used both ribbon and lace.

Saronin blogin kautta osuin Artin juuri startanneelle haaste sivulle. Olin juuri väritellyt tätä ladyjen kuvaa, eläkekorttia varten, joten ei paljon puuttunut haasteesta, jossa oli määrä käyttää nauhaa.