lauantai 19. kesäkuuta 2010

Paperiperjantai

Paperiperjantai -haasteessa oli aiheena masking. Tätä korttia aloittelin jo Koukussa Kortteihin sivuston tekniikka kymppiin, mutta enhän sitä sitten ajoissa saanut valmiiksi. Niin tiivis tahti oli. Maskasin sydämet tämän ihanaisen Lily of the valleyn hääparin taustalle. sydänten päälle töpsöttelin vielä punaista distress inkiä pehmentämään sydänkuvioita jotka mielestäni sellaisenaan näyttivät vähän tylsiltä. Onnea tekstin viereen piti liimata vielä timattisydän koriste, mutta en noita mokomia mistään tähän  hätään löytänyt... Lisään sitten kun löydän.

Taitotaivaan mallikortti

Tämän pakettikortiksi tai lahjarasian päälle ajattelemani ruusukortin tein Taitotaivaan mallikortiksi haasteeseen nro.6, joka julkaistaan Koukussa Kortteihin sivustolla. Ruusu on tehty samalla tavalla kuin aiemmin tekemäni pienemmät versiot ( ne jotka muistuttivat pop cornia). Nyt leikkasin kukat cuttiksella ja isolla Qick Kutzin stanssilla. Värjäsin ja kostutin valkoisen akvarellipaperin. Terälehtiin cosmic shimmer suihketta ja stickles kimalletta. Kimalle näkyy kuvassa kummallisina pisteinä. Keskustaan tein pilkut Touch maalilla. Haasteessa oli ohjeena kukan mallinen työ ja jotain lentävää. Minun siivekkääni on Marthan pienempi perhonen.

maanantai 14. kesäkuuta 2010

The sugar bowl challenge #36


There is Lilians sketch for the Sugar Bowl challenge and also theme: pink, black and white. These are not my favourite colours.

Sugar Bowl haasteessa oli luonnos sekä teema pinkki, musta ja valkoinen. Nämä värit eivät ole alkuunkaan suosikkejani. Tällä kuitenkin mennään.

P*askartelu haaste #43

3d oli  p*askarteluhaasteen aiheena. tein rippikortin sugar nellien leimasimesta. Kuvassa ei kovin hyvin erotu, mutta nalle ja tytön hiukset on kohotettu. Harjoittelin myös copiceilla värittämistä. Ovat niin oudon tuntuisia kun olen tottunut inktenseillä värittelemään.

maanantai 7. kesäkuuta 2010

Koukussa kortteihin haasteita







Viikonloppuna urakoin Koukussa kortteihin sivuston haasteisiin kortteja.. Tekniikka kymppiin feikkiakvarelli ja kohokuvioitu pohja. Kohokuvio korttiin värittelin Saronilta Raumalla leimaamani Sweet Pea stampsin kuvan. Oli niin mukava värittää, että tulin sitten tilanneeksi muutaman itsellenikin ;) Väritys haasteessa oli väreinä oranssi, vihreä ja valkoinen. Tähän korttiin käytin Lily of the valleyn leimasinta. Ne ovat toinen uusi tuttavuus, johon olen aivan ihastunut.

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Tekniikkakympin puettu lohikäärme


Yritän pysyä mukana Koukussa Kortteihin sivuston tekniikkakympissä. Eka haaste tosin jäi tekemättä ... Toisessa oli aiheena puettu leimakuva. Minulla on ollut ajatuksena tämän lohikäärmeen tekeminen tuosta lisko-paperista jo aiemmin mutta nyt vasta tuli toteutetuksi. Kuva oli aika hankala vaan leimata suomuiselle pinnalle. Viivat jäivät epäselviksi joten embossasin kuvan ja se auttoi asiaa.Silimiä ja masua korostelin glossyllä.Kuivumista odotellessa kortin lataaminen jäi viimemetreille.