torstai 23. huhtikuuta 2009

Tämä oli vielä pakko ehtiä lisäämään


Ensimmäinen tunnustukseni. Sain tämän tassutaaperolta. Kiitos ilahdutit minua jälleen. Laitan kiertämään kunhan ehdin perehtyä asiaan paremmin...

Kuvia leimoistani











Tässä muutamia hätäseen (ja huolimattomasti) leimattuja kuvia leimoistani. Nimeän niitä ja lisäilen kunhan kerkiän. Nyt oli kiirus saada näitä tänne, jotta leimakuu vaihtoparini voisi niitä silmäillä.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Kortit samoista materiaaleista




Nyt oli minun vuoroni lähettää materiaalit. Maailmalle lähteneistä kuva... Omat materiaalini tuossa pöydällä pyörivät monta päivää ja nyt kun piti kortti tehdä valmiiksi yksi kuviopaperi olikin hukanteillä. En sitä etsiskelyistäni huolimatta löytänyt. Mihin lie koulupapereiden väliin työtänyt tai sitten meidän pikku-kortintekijät ovat käyneet taas hakemassa paperia. No, eipä tullut muutenkaan kovin kummoinen tuotos. Tuosta leimakuvasta kyllä tykkään. Hankkiessani mietin, että on jotain millä tehdä pienille poijille sopivia juttuja :)
Pojat olivatkin taas kipeinä. Tuntuu että kaikki mahdolliset kulkutaudit osuvat meille. Käytiin nuoremman korvia näyttämässä lääkärissä parjantaina, ei ollut tulehdusta. Lauantaina tuo sitten itkikin jo korvia ja sitten päivystykseen lääkäriin, tulehdus kummassakin korvassa. Yöllä esikoinen alkoi valittamaan korvia ja aamusta sitten mentiinkin taas päivystykseen. Onneksi ei juuri tarvinnut jonotella. Eipä käy viikonloput pitkäveteisiksi.... Huomenna taas töihin.

perjantai 17. huhtikuuta 2009

Linjoilla taas




Heippa, pitkästä aikaa.. Viimepäivät (lue, yöt) ovat menneet opinnäytetyön kanssa ny se on onneksi jo hyvällä mallilla. Nyt kerkiää taas korttipuuhiin. Jehkottaren haasteeseen tein vielä viimemetreillä tämän. Kameralla en vaan saanut kunnon kuvaa. Ehkä yritän huomenna päivänvalolla. Kortti on oikeasti roosan sävyinen.

torstai 9. huhtikuuta 2009

Stamp Articin luonnos haaste


Tällainen kevät pläjäys tuli tehtyä stamp articin haasteeseen. Muutaman päivän kortti oli työn alla pöydällä. Nauhojen päälle oli varattuna sudenkorento koriste, joka kiinnosti nuorimmaista 2v. kovasti. Kun piti kortti kasata korento oli lennähtänyt muualle ( täytyypi etsiä vaikka pikkuauto laatikosta tai saappasta tai ihan mistä vaan) käytin sitten perhosta koristeena. Värittelyä olen viime aikoina kokeillut uusilla hankkimillani inktensellä, olen niihin kovin tyytyväinen. Aiemmilla akvarelli kynilläni jälki jäi jotenkin haaleaksi.

Kortit samoista meriaaleista




Tässä on tämän viikkoinen korttini ringin materiaaleista. Materiaalien kuvassa käyttämäni ruskea paperi on vaan toinen puoli päällepäin. Kaikki korttini materiaalit ovat kuoresta.

Muiden rinkiläisten kortteja: Saron, Minna ja Anna,

Päivän piristys




Posti toi, jo kylläkin toissapäivänä, pullean kuoren täynnä kivoja materiaaleja. Voitin tassutaaperon blogin kesäkortti kilpailun palkinnon. Tiiviin työpäivän jälkeen oli mukava hypistellä kuoren sisältöä ja miettiä mitä niistä tekisin. Kiitokset tassutaaperolle vielä kerran päivän piristämisestä. Samana päivänä tuli myös kortit samoista materiaaleista ringin kuori, josta kuva sitten valmiin kortin kanssa.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Tämänkertainen korttini Jehkottaren haasteeseen #51


Täälä kertaa ajattelin tehdä Jehkottaren haasteeseen kortin, joka käy myös miehelle (niitä tulee kovin vähän tehtyä). Sopivia leimasimia ei meinannut löytyä. Päädyin käyttämään näitä Hero artsin pieniä leimasimia. Vaikka näissä kukkia onkin, niin mielestäni niitä voi miehekkäämpään korttiinkin käyttää. Teksti leimasin on North Star Stampersin.

perjantai 3. huhtikuuta 2009

Kortit samoista materiaaleista












Osallistun Saronin kortit samoista materiaaleista rinkiin nappasin kuvan kuoren materiaaleista. Muissa kuvissa on tuotokset, jotka sain aikaiseksi. Muuten kaikki materiaalit löytyivät kuoresta, mutta vihreään lisäsin lehtiä omista varastoista ja ruskeaan kukat. Vihreästä versiosta itselleni tulee jotenkin viidakko mieleen, kun lisäilin koristeita "isolla kädellä". Ruskeassa kortissa ajattelin tehdessäni vanhojen valokuvien ja paperien värimaailmaa, joka skannatussa kuvassa on vähän kirkas, luonnossa pehmeämpi.Harjoittelin myös värittämistä Distress inkeillä, vähän käytin akvarellikynää apuna.Ensimmäiset kortit tähän rinkiin ja tuntuu kovin mukavalta tehdä kortteja myös annettujen materiaalien mukaan.