maanantai 19. huhtikuuta 2010

Riihimäellä tehtyä....

Viime viikonloppuna oli Riihimäen askartelutapaaminen. Pari pikku juttua unohtui kotiin, vaikka kaikkea koitin haalia mukaan, nimittäin kamera ja silmälasit. Tein tuossa kierroksen muiden mukana olleiden blogeissa ja katselin kivoja kuvia. Mukavaa oli ja pian taas pääsee askartelemaan Ylöjärvelle. Karitalle iso kiitos tapaamisen järjestämisestä.  Käytettävissä oli luonnos, jonka pohjalta sai askarrella halutessaan kortin ja tottahan halusin vaikka kiirusta piti valmiiksi saaminen kun en ollut älynnyt ottaa valmiiksi väritettyä kuvaa mukaan. Kortissani käytin Rubber Romancen leimasinta pitkästä aikaa. Kumma kun mukaan koittaa varata vaikka mitä niin eikö sitten ollut juuri ne "väärän väriset" paperit mukana. Päädyin pitkän pähkäilyn jälkeen sini- turkooseihin väreihin. Kuvassa värit on taas miten sattuu. Iltapuhteena taas kuvailin.

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Täällä taas pitkästä aikaa ...

Kevät se porskuttaa vauhdilla eteenpäin. Askarteluhommat ovat olleet aikalailla jäissä viime viikkoina. Kaikki joutava aika on mennyt äidin kanssa muuttopuuhissa. Nyt mamma on muutettu tähän muutaman kilometrin päähän ( ei kuitenkaan liian lähelle ;) ) Oli vaan hommaa tyhjentää koko omakotitalollinen tavaraa kolmen vuosikymmenen ajalta. Autotallin perukoilta löytyi mitä ihmeellisimpiä löytöjä kuten pino vanhoja autoradioita ja pussillinen kuluneita huopatossuja. Tavara kokoelmaa ihmetellessä ja roskalavalle kantaessa viime ajat ovat hujahtaneet. Eilen huomasin meidän seinustalla ensimmäiset krookuksen kukat. Ne ovat minulle merkki kevään tulosta. Mikäs teille muille on kevään alkamisen merkki?


Yhden kortin tuossa viikolla sain tekaistua, kun pyydettiin tekemään "mummolle sopiva" kortti. Riippuu kai mummosta minkälainen kortti sopii, mutta tulkitsin pyytäjän tarkottaneen perinteistä kukka korttia. Pääsin myös kokeilemaan uusia stanssejani, joilla leikkasin kortin muodon. Kiva oli tehdä myös muunlaista kuin neliö korttia. Pian onkin Riihimäen askartelu tapaaminen, jonne olen menossa. Tarvitseeko joku kyytiä Tampereen lähistöltä?