Näiden leimasinten kanssa on vaan niin mukava puuhastella. Kuvat ovat vaan jotenkin innostavat lisäämään kortteihin kaikenlaista. Tässäkin on kukkaa, kiemuraa ja koristetta. Yleensä ei ihan näin paljon tule laitettua kaikkea samaan korttiin. Eilen poikkesin Papruksessa käyttämässä keväällä saamani lahjakortin. Hankin paperiostosten lisäksi lävistimen jolla voi tehdä kukkasia, siis sellaisia muotoon painettuja (tulikohan vähän huono kuvaus). Ensimmäiset koekappaleet ovat juuri pöydällä kuivumassa.
Laitan vielä kuvan koristelemastani pahvirasia- salkusta. Liimasin ensin kuviopaperin alle ja sitten maalasin Tim Holtzin Crackle paintilla "huolimattomasti" päälle. Kulmat ja vyötteet värjäsin Distress Inkillä ( Walnut stain) muutama leimasin kiekura, paris ja postileimoja sekä pienen pieni tagi kahvaan. Päälle lätkäisin vielä Elinalta saamani nuottipaperista tehdyn kukkasen.
tiistai 27. heinäkuuta 2010
sunnuntai 25. heinäkuuta 2010
DT kortti Taitotaivaan haasteeseen
Taitotaivaan tämän viikon haasteeseen on vielä aikaa osallistua. Aiheena on koota kortti käyttäen erilaisia remontti tarpeita. Tässä oma Dt- korttini jossa käytin rautakaupan värimalleja. Saa muuten kauniita toisiinsa sopivia sävyjä :) ja hiekkapaperia.
Koukussa kortteihin sivuston kollaasi haasteeseen
Nämä kaksi korttia tekaisin Koukussa kortteihin sivustolla julkaistavaan kollaasi haasteeseen jonka aiheena oli "kesäkissa". Olin jo kortin tehnyt melkein valmiiksi kunnes löysin tuon nainen/kissa kuvan josta sitten tein elämäni ensimmäisen ATC kortin.
maanantai 12. heinäkuuta 2010
Ei kukkia P*askikseen
Kuumaa piisaa.. Sain pestyä tänään muutaman maton. Hikinen oli urakka. Meidän pihan kukkapenkissä on asustellut siiliperhe. Kukkamaahan olivat pesän rakentaneet ja minä aluksi ihmettelin miksi isäntä on kuivia lehtiä kerännyt kasaksi kukkamaahan. Ajattelin kopaista lehdet pois, mutta kun alkoi kuulua vihaista tuhinaa huomasin ärtyneen kasan rakentajan ja jätin homman sikseen. Sittemmin olemmekin saaneet seurata uusien naapureiden touhuja. Siilit ovat yleensä näin iltasella olleet liikenteessä, emo ja kolme poikasta. Tänään ei pesällä näkynyt minkäänlaista liikennettä. Ovatkohan lähteneet viileämpiin maisemiin? Täytyy vielä myöhemmin käydä katsomassa.Onneksi meidän perheen oloa helpottaa alakerran ilmalämpöpumppu, jonka saa viilentämään. Yläkerran lämpööm se ei kyllä juuri auta, mutta olemmekin siirtyneet alakertaan núkkumaan. En kuitenkaan valita lämmöstä talvi on kuitenkin niin pimeä ja kylmä.
lauantai 10. heinäkuuta 2010
perjantai 2. heinäkuuta 2010
Taitotaivaan haasteeseen mallikortti
Taitotaivaan Sari lähetti DT-paketin mukana tämän kivan tekstileimasimen, joka sopi mallikortin tekoon kuin nenä päähän ..hasteen aiheena nimittäin oli kaste. ( Aamukaste, kastepäivä, kastemekko, kukkien kastelu, kastepisara...) Kuvana käytin Joanna Sheenin vauvaleimasinta, jonka leimailin akvarelliteniikalla ja kevyesti värittelin. Kunpa ehtisi kortteilemaan vähän enemmän. Kesälomaa mennään jo 2. päivää. Kaikenmoisia rästihommia on tullut säästetyksi lomalle :( Tänään öljyttiin poikien avustuksella pihakalusteita. 3 ja 5v apupojat tosin eivät työtä ainakaan noupeuta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)