keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Muutamia kortteja ja ostoksia











Eilen tuli odottamani paketit maailmalta. Musteita ja cuttikseen stansseja. Ostin taas useampia samoilla postikuluilla (ebaystä). niitä sitten illalla testailin, mutta en vielä mitään valmista saanut aikaiseksi. Viimeistelin kyllä muutaman keskeneräisenä olleen kortin. Onnittelukorteissa käytin Saronilta ostamiani ihania Rubberromancen leimakuvia. Ruskeassa versiossa on taustana Tassutaaperon arvonnassa tuossa keväällä voittamaani helmiäispaperia, se on mielestäni myös tosi kaunista. Kortin muukaan kimmellys ei juuri näy kuvassa, vaaleanpunaisessa paerissa pilkut myös kimmeltävät.
Lehmäkortin osat olivatkin jo pyörineet tuossa pöydällä jo kauan. Se oli viimeinen kortit samoista materiaaleista- ringin kortti, mutta jäi koulukiireiden vuoksi aiemmin kesken. Tekaisin myös pari kesäkorttia. Tuosta House Mousen Mudpie with strawberries- leimasimella tehdystä kortista tulee jotenkin mieleen kesäinen mummola (johtuu varmaan siitä että taustapaperin kuosi on samaa kuin mummon kerniliina) jospa kesäkortteja tekemällä se aurinko ja lämpökin ilmaantuisivat, varsinkin kun ensi viikko on lomaviikko. Loput lomasta onkin sitten heinäkuulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti